tiistai 29. marraskuuta 2016

Ei huimaa hiukkaakaan ūüėä

Taas k√§ytiin v√§h√§n kurkkimassa ja mittailemassa verstaalla. N√§ytt√§√§ niin lupaavalta tuo tuleva asumus. Meid√§n teht√§v√§ksi tuli etsi√§ sopivat saranat ulko-oveen. Saadaan kuulemma aikamme paremmin kulumaan, eik√§ olla koko aikaa h√§iritsem√§ss√§ rakennuspuuhia ūüėÉ



perjantai 25. marraskuuta 2016

Tonttula, tästä se alkaa

Mieheni rakentaa minulle hirsimökkiä, josta olen pitkään haaveillut. Minä ja tontut vain seurataan sivusta, kuinka se syntyy Mieheni taitavista käsistä. Välillä käydään tonttujen kanssa mittailemassa, että kuinka monta kerrosta vielä hirsiä tarvitaan, ennen kuin on kakkoskerroksen tukihirsien vuoro. Malttamattomina odotellaan mökin valmistusta. Kovasti tekisi jo mieli alkaa kalustamaan, mutta se ei ihan heti taida onnistua. Voisihan sitä tietysti alkaa kalusteita rakentamaan valmiiksi, jos vaan tietäisi millaisia. Joitakin ideoita on jo mielessä käynyt.