tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kelkkailua

Lauantaina nukkekotikurssilla oli vuorossa potkukelkan ja vesikelkan valmistusta. Molemmat on suht suuritöisiä, joten piti valita kumman tekee.
No, minä halusin molemmat =)

Kurssilla valmistin potkukelkan ja värikään ei kuulemma ollut mikään yllätys =) 
Miten niin, kysyn vaan =D

Kun kotiuduin kurssilta, niin heti kohta kelkan ja kameran kanssa pihalle. Eihän sitä nyt potkukelkkaa sisätiloissa voi kuvata =)


Potkukelkan jalaksena toimii lasinpyyhkijän sisältä talteen otettu rauta.


Ensimmäisestä kuvasta ei oikein hahmotu kelkan koko, niin piti ottaa uusi kuva "mittatikun" kanssa =)
Neiti halusi välttämättä päästä heti uutta kelkkaa testaamaan, kun sen maahan laskin =)
Hyvä, ettei lähtenyt kelkka heti rinnettä alas vinhaa vauhtia.


Ja kun ei kurssilla ehtinyt molempia kelkkoja valmistamaan, niin sunnuntaina täytyi jatkaa urakkaa.
Sain kuin sainkin valmiiksi viikonlopun aikana siis vesikelkankin.
Jalasten kanssa meinasi mennä ikä ja terveys, mutta onneksi vaan meinasi =)
Tuntui, ettei hiomisesta tule loppua laisinkaan.
Seuraavaksi on hankintalistalla viila, jos työ vaikka vähän helpottuisi.


Niin vesikelkan kuin potkukelkankin ohjeet löytyy Marian uudesta kirjasta; Nukkekoti Väinölän vuosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti